Yhdistyksen toiminnan kehittämisen tavoitteena on innostava ja kiinnostava marttatoiminta, johon halutaan tulla ja jossa halutaan olla mukana. Marttailussa korostuu yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus. 

Haluamme saada nykyistä suuremman joukon toimimaan Marttojen tavoitteiden ja arvojen mukaisesti. Martat tekevät hyvää minulle, meille, lähiyhteisölleen ja maailmalle. Vietämme vapaaehtoisten marttojen vuotta.

Toivomme, että yhdistyksemme monipuolisesta toimintakalenterista löytyy innostavaa ja kiinnostavaa toimintaa kaikille jäsenille.

Yhdistyksen toiminnassa opitaan yhdessä sekä siirretään osaamista ihmiseltä ja sukupolvelta toiselle.

 Vuoden teema on muutos lautasella. Marttojen kestävä ruoka on terveellistä, turvallista, taloudellista ja herkullista. Syömällä kestävästi pidät huolta sekä itsestäsi että ympäristöstä. Marttojen neuvonnan perustana olevat ravitsemussuositukset uudistuvat. Martoilla on merkittävä rooli suositusten jalkauttamisessa ihmisten arkeen.

 

Historia

Kiteen Sepänniemen Martat toimi vuoden 2011 alusta lähtien Kiteen Marttayhdistys ry:n toimintaryhmänä. Toimintaryhmä lakkautettiin maaliskuussa 2014 muutettaessa toimintaryhmä perustettavaksi yhdistykseksi. Toimintaryhmän vetäjänä toimi Eija Hakulinen.

Yhdistyksen perustava kokous pidettiin  9.3.2014, perustamiskokouksessa oli paikalla 14 toimintaryhmään kuulunutta jäsentä allekirjoittamassa perustamiskirjaa. Kiteen Sepänniemen Martat ry haki samalla piirin jäsenyyttä. Toimintaryhmästä siirtyi yhdistykseen 42 jäsentä. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Eija Hakulinen.


Toiminta

Yhdistyksemme on nuori yhdistys. Jäseniä on tällä hetkellä 91 ja he ovat eri puolilta Kiteetä.

Osallistumme mielellämme erilaisiin talkoisiin ja tapahtumiin. Kokoonnumme Marttalassa (os. Pokentie 3) marttailtoihin ja teemme retkiä eri kohteisiin mielenkiintojen mukaan.

Halutessasi tietää toiminnastamme lisää, tule mukaan meidän marttailtaamme tutustumaan!

 Kiteen Sepänniemen Martat ry

TOIMINTAKALENTERI 2026

HUOM! Tiedot saattavat muuttua, jäsenille tiedotetaan vielä viesteillä tarkemmin.

Tammikuu

19.1. klo 16.30 Hallituksen kokous

19.1. klo 18 Marttailta Marttalassa, aiheena maakunta- ja kotiseutulaulut

Helmikuu 

2.2. Hallituksen kokous vuosikokousta varten

16.2.klo 17-20 Avoimet ovet ja marttailta Marttalassa. Martan soppapöydän äärellä tutustutaan marttatoimintaan ja nautitaan lämmittävää keittoa. Tavoitteena on innostaa uusia jäseniä mukaan Marttoihin. Jokainen tuo mukanaan ystävänsä, joka ei vielä martta!

18.2. klo 16-18 Kaikille Avoin Kässäkahvila Yhteisötalolla (Välttimäentie, Kitee)

23.2. klo 18 Yhdistyksen vuosikokous Marttalassa

23.2. Hallituksen järjestäytymiskokous

Maaliskuu

18.3. klo 16-18 Kaikille Avoin Kässäkahvila Yhteisötalolla (Välttimäentie, Kitee).

23.3. klo 16.30 Hallituksen kokous

23.3. klo 18  Marttailta, aiheena suomalaiset sananlaskut ja sanonnat, Kirsti Kosonen sekä ravintokuitu-tietoisku marttailuviikon ohjelmasta (Marttailuviikolla 23.–29.3. teemana on kuitu)

Huhtikuu

13.4. klo 16.00 Hallituksen kokous

13.4. klo 18 Marttailta Kipakassa, aiheena La Traviata -oopperan esittely ja oopperaetiketti, Kari Uuksulainen

15.4.   klo 16-18 Kaikille Avoin Kässäkahvila Yhteisötalolla (Välttimäentie, Kitee)

27.4. klo 18 Intialainen ruokailta Marttalassa

Toukokuu

4.5. klo 17- Kokkikurssi nuorille partiolaisille Arppen koulun kotitalousluokassa

11.5. klo 18.00 Hallituksen kokous Marttalassa

18.5. klo 18 Marttailta, ulkoillaan Erä- ja riistapolulla

Marttaliiton vuosikokous

9.5. Marttapiirin vuosikokous ja marttaparlamentti Nurmeksessa

23.5. Leikkimielinen Mahtava marttaralli, jossa marttayhdistykset kisaavat toista kertaa eri puolilla Suomea. Jäsenet aktiivisesti mukaan!

ti 26.5. klo 7- Piirakkapaja Joensuussa TÄYSI

Kesäkuu

ke 10.6. klo 7- Piirakkapaja Joensuussa TÄYSI

Heinäkuu

la 11.7. klo 8- Piirakkapaja Joensuussa, 5 paikkaa

26.7. Martan päivä

30.7. Savonlinnan Oopperaan La Traviata

Elokuu

 ma 10.8. klo 7 - Piirakkapaja Joensuussa, 5 paikkaa

Syyskuu

7.9. klo 16.30 Hallituksen kokous

7.9. klo 18 Marttailta 

22.9. Ruokakurssi Makuja Ranskasta 

 klo 16-18 Kaikille Avoin Kässäkahvila Yhteisötalolla (Välttimäentie, Kitee) 

Marttojen valtakunnalliseen sienipäivään 29.8. ja sieniviikkoihin 30.8.–13.9.sekä innostaa liikkumaan ja retkeilemään luonnossa sekä hyödyntämään luonnonantimia. 

Lokakuu 

5.10. klo 16.30 Hallituksen kokous

5.10. klo 18 Marttailta, aiheena kirjallisuus, osallistuja voi tuoda haluamansa kirjan/ runon esiteltäväks 

Yhdistys osallistuu Lokakuu on Puurokuu -kampanjaan Saharan eteläpuolisen Afrikan tyttöjen ja naisten puolesta esimerkiksi keittämällä puuroja ja lahjoittamalla myyntituoton Marttojen kehitysyhteistyöhankkeisiin. 

29.10. Marttojen kekrikekkerit Yhdistys juhlii yhdessä satokauden päättymistä. Maailman suurin marttailta palauttaa mieliin kekriperinteen. 

 ?klo 16-18 Kaikille Avoin Kässäkahvila Yhteisötalolla (Välttimäentie, Kitee) 

Marraskuu

 9.11. klo 16.30 Hallituksen kokous

9.11. klo 18 Marttailta 

 ?klo 16-18 Kaikille Avoin Kässäkahvila Yhteisötalolla (Välttimäentie, Kitee) 

Joulukuu

 Hallituksen kokous

 Yhdistyksen pikkujoulu